torstai 26. maaliskuuta 2015
Munan kuoria
›
Facebookin ryhmissä minua vastaan on tullut ihania kipsimunia pääsiäisen koristukseksi. Näitä oli päästävä kokeilemaan, vaikkei tämän m...
lauantai 28. helmikuuta 2015
Rakennus- ja sisustustarvikkeita Tallinnasta
›
Pieni irtiotto arjesta ja nenät kohti Tallinnaa. Se, että pitkästä aikaa pääsee kahdestaan jonnekkin, luulisi olevan lepoa ja nautintoa. No...
1 kommentti:
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Chalk Star
›
Viimeiset pari kuukautta on ollut yhtä hulinaa, joten päivitykset on jäänyt. Paljon on tapahtunut ja tuntuu ettei kellossa tunnit riitä. Rem...
tiistai 6. tammikuuta 2015
Sisustuskaupoilla lepäämässä
›
Sillä välin kun muut juoksentelivat joulun välipäivien alennusmyynneissä, minä ihastelin sisustuskaupoissa. Tarkoitus oli lähteä hakemaan v...
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Raitapaita
›
Välillä täytyy myös koittaa siivota läppärin valokuva kansioita. Kaikki kuvat olisi niin ihania, mitään ei raaskisi poistaa. No joo, saattaa...
2 kommenttia:
torstai 25. joulukuuta 2014
Joulun lahjoja
›
Joulun alla iltasella lapsia nukuttaessa tuli Pinterestistä vastaan kivoja ideoita lahjoihin. Ainut ikävä puoli oli se, että samaan aikaan o...
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Lasten leikkihuone
›
Kesällä alkoi purkuhommat, vähän vissiin mopo karkas käsistä :) Isännän mielestä olisi pitänyt mennä huone kerrallaan mutta enhän maltta...
2 kommenttia:
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio