lauantai 15. maaliskuuta 2014

Aloitus

Näin sitä ollaan sitten blogin kirjoittajia. Hassu ajatus, sillä lukihäiriön takia kirjoittaminen ei ole koskaan ollut vahvin lajini. Inhosinkin äidinkieltä koulussa, ellei kyseessä ollut esitelmät :)
Tätä nykyä olen sujut äidinkielen kanssa. Joskus se sujuu, joskus ei ja mitä sitten. Itse tehdyistä valokuvakirjoistakin tulee juuri sopivan persoonalliset, koska ikinä täysin oikein kirjoitettua kirjaa ei ole.

Se mitä tässä blogissa tullaan näkemään on arvoitus. Sillä olen aina innokkaasti monessa mukana.



Tällä hetkellä opiskelen sisustajaksi, joten sisustaminen on lähellä sydäntä.
 
 
Sisustajan opintoihin kuuluu myös itse toteutus,
joten timpurin kynälle on tarvetta niin koulussa kun
tulevassa isossa remontissa.
 
 
Värit...
Ihania yhdistelmiä löytyy yksi toisensa jälkeen.
 
 
Kankaita on nurkat väärällään, oivalluksen iskiessä syntyy millon mitäkin.
Aina ei tarvitse olla niitä värejä, raikkaan selkeät mustavalkoiset ovat hiipineet sydämeeni.
 

Eli milloin meillä remontoidaan, millon ommellaan ja millon tuunataan.
Unohtamatta valokuvausta! On se sitten lapset, uusi mekko
tai kaunistakin kauniimpi auringon lasku, löytää minut kameran takaa. 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti