perjantai 19. joulukuuta 2014

Paratiisin puutarhan tonttu

Remontti rintamalla on listoitus hommia ja voi miten se on hankalaa ja aikaa vievää. Tänään paloi hermot, kun sahailin jiirit väärinpäin useampaan otteeseen. Jätin työvaatteet lattialle kasalle ja painuin vinttiin ompeleen. Toki pientä poltetta saattoi olla, koska edellisena iltana olin jo kankaan leikannut.

Olen aina ihastellut Verson puodin paratiisin puutarha kankaita. Yleensä sillon kun olen halunnut tilata niitä, olen ollut netin ääreltä poissa juuri sinä maagisena hetkenä, kun kankaat tupsahtavat myyntiin.

Punaiseen väriin jo aijemmin iskin silmäni ja nyt tuli uusi mahdollisuus. Vaikka pienen hetken emminkin kun värisävystä oli tullut kysymyksiä ja niitä lukiessa mietin jo, että minkäköhän punainen se sit oikeen on.

Aikaisemmasta punaisen sävystä en tiedä, mutta tämä punainen väri on niin mun mieleen! Ja sopii kyllä juurikin tähän vuodenaikaan.


Jos kangas oli napakymppi valinta, niin ompelijan lotto voitto tulikin sit kaavoitus rintamalla. Tilasin tämän mulle niin täydellisen Sussu tunikan kaavan. Piirsin koon 36 sen enempiä mittailematta, ja aikaslailla passeli! ja mikä parasta nyt ymmärrän millainen takakappaleen pitää olla, jotta pääsen eroon niistä aina niin vaivanneista selkärypyistä! Taka kappaleeseen tarvii vielä pikkuisen tehdä muutosta, mutta tällä kaavalla tulee vielä useampikin mekkonen :)



 Helmaan ompelin tuommoista koristenauhaa, jota löysin Spr:n kirpparilta kerällisen. Täytyy vielä tarkistaa mahtaako se olla suorassa, sillä kuvassa ainakin näyttää ihan joltain muulta.


Vintiltä myös löysin ihanaiset huopaset, tosin vielä täytyy odottaa pakkas kelejä.


3 kommenttia:

  1. Kaunis ja jouluinen mekko! Itsekin mietin tuota Sussu-kaavaa, mutta vielä on tilaamatta. Taustan isokuvioinen tapetti on komea :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis, niin mekko kuin tapettikin ♥ Hain juuri oman kankaani postista, ja nyt alkoi harmittaa, ettei siitä kyllä huppuun riitä, olisi ollut ihana.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia! Mulle ainakin tuo sussu kaava istuu todella hyvin ja sormet syyhyäis päästä tekemään lisää samalla kaavalla. Vaan nyt on koitettava pakertaa niitä listoja paikoilleen, jotta päästäisiin jouluksi taloon nukkumaan ja pihasaunaan jatkossa vain saunomaan. 3kk ollaan punkattu lasten kanssa pienessä pihasaunassa :)

    VastaaPoista