torstai 5. tammikuuta 2017

Pinkopahvien alta yllätyksiä.

Alkuvuodesta revittiin vanhan salin pinkopahveja pois seinistä.
Perin jännää touhua kun ei ole mitään käsitystä mitä alta löytyy. 
Salissa on komiat hirret, mutta vanhoja ikkuna- ja oviaukkoja löytyi.
Osa seinistä levytettiin ja osa jätettiin hirrelle.
Joten vain yksi oviaukko jäi jäljelle ja siihen täytyisi keksiä jotain.

Niihän se oivallus tulikin ja hommasta tuli pitkä operaatio.
Tai hyvin se lähti käyntiin, vaan moni muu homma on olllut
hidasteena. Mutta hyvää kannattaa odottaa!


Kuvion piirtäminen ja sahailu. 
Mikäs sitä oli kauniina kesäpäivänä sahailla tai
siis useampanakin päivänä.


Säleikön maalasin Annie Sloanin kalkkimaalilla.
Väri on graphite


Vanha oviaukko oli eristettu purulla, jonka poistin. 
Purun takana oli laudoitus, jonka jätin paikoillen. 
Lautojen päälle liisteröin pahvia tasaamaan pintaa. Pahvin kuivutta laitoin pintaan
nestemäisen tapetin. Tapetti löytyi Suomen Betonileimasin liikkeestä Tampereelta.
Tämän pussukan väri sopii hirsineinien kanssa täydellisesti!


 Tapetti on siis tämmöinen kuitumaista höytyvää. Tähän sitten sekoitetaan vettä.
Tarkat ohjeet löytyy pussin kyljestä.


Tässä nestemäinen tapetti on laitettu paikoilleen. 
Alla olevien lautojen profiili hiukan näkyy alta. Tällaisenaan ei olisi hyvä,
mutta mun suunnitelmassa se ei haittaa :)



 Sitten ei muuta kuin led-valot  säleikön taakse ja säleikkö paikalleen.
Nyt oviaukko muuttui valaisimeksi, eikä enään haittaa laisinkaan.





perjantai 30. joulukuuta 2016

Valoa pimeyteen

Täällä on ollut todellista hiljaiseloa!
Paljon on touhuttu: remontoitu, opiskeltu, ommeltu, askarreltu ja mitä kaikkee! 
Miltei kaikki varmaan jollain tavoin kesken, yhä. 

Mulle on kerrottu, että niin paljon annetaan kuin jaksaa kantaa. Vaan
tällä hetkellä vastoinkäymiset ja niiden määrä alkaa painaan 
jo turhan paljon! 

Pimein hetki vuodesta alkoi olla käsillä (siis valon suhteen :) ). 
Päätin, että nyt jos koskaan on aika ottaa kaikkeen etäisyyttä ja 
pistää aivot narikkaan.

Jonkun tuolin selkänojalta löysin tämän alku kesästä ompelemani mekon. 
Se odotti yhä viimeistelyä, helma, hihansuut ja kaulus oli käntämättä.
Niin viime hetkillä ennen lentokentälle lähtöä sujahdin vintille 
hoiteleen mekon valmiiksi.

Tykkään hirmuisesti kankaasta ja ihan harmittaa etten sitä ostanut enempää.
Tällaiset isot printit on mun mieleen!


Täydellinen mekko Kuuban rytmeihin.
Eihän niin värikkääseen maahan olisi voinut missään musta-valkoisessa mekossa mennä.


Oikeen onnellista Uutta Vuotta ihan kaikille!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Juhlia kuvaten

Kesä on yleisesti juhlien aikaa. Vaikka itselle ei juhlia niin ole osunut, 
mutta aina niihin pääsee pienellä tapaa mukaan. 

Ihania kuvia ja ihana pariskunta. Kuvaus olikin yhtä hulluttelua. 
Koskaan aijemmin eivät kuulemma olleet toisiaan niin pitkään katseleet silmiin.
Rento fiilis, kesäloma ja maalaismaisema toimi jälleen.
Tämä kuva silti, omassa herkyydessään jäi minun suosikiksi.


Kesällä on myös rippijulia. Tämän kauniin neitokaisen kanssa otettiin rippikuvat


Kesään mahtui myös surua, oma mummoni nukkui pois. Kameran takaa surujuhlan seuraaminen tuntui jollain tapaa helpommalta. Itse olen aina pitänyt hautajaiskuvia karmivina ja miettinyt kuka katselee albumistaan näitä kuvia. Hautajaisten jälkeen istahdin tietokoneelle ja katsoin mitä olin saanut aikaiseksi. Mietin jopa, että onko oikeen ruveta muokkaamaan kuvia? Mutta huomasinkin, että kyllä näistäkin kuvista voi saada katseltavia ja jotenkin itsellekkin jäi ihan eri fiilis kuvista. 



Mummolle jota aina puumummoksi kutsuttiin tein myös kukka-asetelman. 
Halusin, että puu ajatus kulkee loppuun asti.


perjantai 19. elokuuta 2016

Pientä pintaremonttia opiskelijalle

Kummipojan synttärit oli taannoin ja tuli siinä puheeksi, että pitäiskö meidän yhdessä vähän entrata huonetta opiskelijalle sopivaksi.  Apuja kaivattiin myös huoneen valaistukseen,  himmeä plafondi yhdellä polttimolla ei suuremmin valaissut.

Perhe lähti lomalle ja sainkin idean, että haluan yllättää nuoren miehen. 

Harmittaa kun aina ne, ennen kuvat jää ottamatta kun alkaa touhuun suurella innolla.  
Niin melkein kävi nytkin. Viime hetkillä muistin,  tosin huone oli jo tässä vaiheessa lähes 'riisuttu'.  Kuvassa toinen seinä näyttää valkoiselta, mut kyllä vaan huone oli kauttaaltaan vaalean vihreä. 


Loman aikana vaaleanvihreä väri sai väistyä ja maalasin seinät valkoisella ja harmaalla.
 Kirppareilta löysin mustia kehyksiä ja vanhatkin taulut sai kehyksiin uuden värin. 
Päiväpeiton ompelin kotoa löytyvästä armeijan sarkakankaasta ja sängyn päälle ostin muutama lisätyynyn.  Yöpöydän löysin meidän vintin kätköistä. 



Vanhat housuhenkarit maalasin mustiksi ja niihin tulostin jääkiekko aiheiset kuvat. 



Opiskelijalle täytyi myös saada kello.  Jyskistä löysin selkeän vaihtoehdon ja hintaakin vain 4e. 
Väri ei vaan natsannut lainkaan. Kotoa löytyi purkin loppu liitutaulu maalia, joten nyt sopii väreihin. Pikkusen lisää tekstiä ja valmis. 


Ja mikä tärkeintä kummipoika oli yllättynyt ja tyytyväinen huoneeseen. 
Toteutus kävi varsin taloudellisesti sillä suurin osa löytyi omista nurkista,  kirppareilta tai kaupan alennusmyynti korista. 



perjantai 5. elokuuta 2016

Kokedama kokeilu

Pitkään olen pinterestissä katsellut ihania Kokedama sammalpalloja. Viimein on ollut aikaa kokeilla tätä. Kokedama pallojen tekemiseen löytyi monen monta ohjetta ja tein omani seuraavanlailla. 

Operaatioon  tarvitaan: kukka, multaa, kissanhiekkaa, sammalta ja narua. 

Tässä olen sekoittanut multaa ja kissan hiekkaa sekä lisännyt hiukkasen vettä.  Kissanhiekoista mulla ei ole mitään käsitystä,  mut tämä mun käyttämä on semmoista kirkasta raetta.

Kukkia valkatessa koitin ottaa semmoisia kasveja,  jotka ei ihan pienestä kuivasta kaudesta hätkähdä :)


 Sammaleen koitin saada matkaan mahdollisimman isona mattona.  Muistathan ettei sammalta saa kerätä metsästä ilman maanomistajan lupaa.


Kukan multapaakun ympärille laitoin lisää multa/kissanhiekka seosta.  Tämän jälkeen kieritin ympärille Sammaleen.  Sammaleen ympärille kiedoin narun useamman kierroksen.  Toiset ovat käyttäneet sitomiseen ohutta rautalankaa, mutta päätin pysyä ihan 'luomulinjalla'  :)  ja mikäli kokedama ei viihdy mun hoidossa on ne helppo viskata kompostiin kun ei rautalankaa ole käytetty. 


Kevät talvella tein kierrätyslasista muutaman tämmöisen koriste astian. Ja näille kokedamoillehan ne on juurikin tehty.


Kaverille tein syksyksi ulkokukka kokedama. Ja näihin laitoin ripustus narut.


Omaan olohuoneeseen pääsyä odottaa nämä muorinkukat ja juorut.


Kokedaman kastelun voi toteuttaa sumuttamalla tai kastaa pallo veteen. Ehkä parhaiten toimii ulkona juurikin kastelun kannalta.  Minäpä kokeilen kuinka saan kokedamat hoidettua ihan sisätiloissa. 

Kokeilin pikaisesti väsätä myös pihlajasta pienen pöytäkoristeen. Ihanan syksyisnen. 


maanantai 27. kesäkuuta 2016

Valaisimen uusi ilme

Eteisen katossa on roikkunut pitkään yksinäinen onneton polttimo.  Se on odottanut valaisimen löytymistä tai pikemminkin vastaantulemista. Niinpä paikalliselta kirppikseltä silmiini osui kattovalaisin. 


Ihastuin valkoisiin lasikupuihin ja näin
jo mielessäni kuinka tästä saadaan hyvä valaisin pienellä muutoksella.
Sipasin mustan kalkkimaalin pintaan ja mies tarkasti lampun toiminnan ja eikun kattoon.


Lasikuvut on täydelliset kun napsauttaa valot päälle. Valitettavasti ihan täysin tunnelma ei ikuista kännykällä. 


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Nexo night syntymäpäivät

Vuosi vuodelta  vauhti kasvaa ja teemat muuttuu. Tänä vuonna pojan syntymäpäivän teema ideat pyöri Lego ninjojen ja nexo night ritarien välillä, valinta oli vaikea. Päätyi Nexo night ritareihin. Suhteellisen uutena juttuna oli haastavaa löytää teemaan sopivia kattaus juttuja ja muuta oheis härpäkettä. Pinterestin maailma on täynnä ninja ideoita,  mutta niin vain löytyi inspiraatiota ja ideaa Nexo night ritari syntymäpäiviinkin. 

Kaikki lähti pojan toiveesta saada kilpi. Varastoja ja nurkkia tutkiessa löysin jämä paloja vaneria ja tuumasin,  että ehkä kilpiä voisin askarrella enemmänkin. Tässä päivänsankarin kilpi askarreltuna. Vanerin pala leikattuna kilven malliseksi ja tulostettu kuva. Kilven maalasin valkoiseksi,  liimasin kuvan ja kuivuttua vielä lakkasin pinnan. Taakse laitoin nitomalla leveän hihnan kädensijaksi. 


Legon nettisivuilta löytyi tulostettava synttärisetti ja juuri meidän teemalla. 
Ulko-oven yhdessä pojan kanssa leikattiin ja askarreltiin lippuviiri 
toivottamaan kaikki ritarit tervetulleeksi. 


Ruokapöytään löytyi tulostettava "kaitaliina",  pilleihin ritari kuviot,  pulloihin tai vaikka mukeihin leikattava nimi pannat, tarjoilu kippoa ja paikkakortitkin. Niin ja olisi vielä ollut muffinsien ympärille kiepsautettavat koristeetkin, mutta ei jäänyt aikaa enään leipoo muffinseja.



Herkuttelun lisäksi,  pojilla oli ritari rata. 
Tarkkuus ammunta oli kaikkien mieleen. 
Perheen isi vähän auttoi tämä ohjelmanumeron järjestämisessä :) 


Pinjata piti lyödä miekalla, ikään kuin taistelussa olisi.
Pinjata mäiskiminen oli niin vauhdikasta ja vaarallista, että jäi kuvat ottamatta :) 

Ritari rataan kuului myös luovien kykyjen puoli.  Jokainen sai suunnitella omanlaisen kilven. Tulostettava kilven värityskuva löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta.


Ja lopuksi kaikkien suoritusten jälkeen, jokainen ritari palkittiin kilvellä.